Tänän oli kisat... lunta tuli tupaan ja oikein kunnolla... Jumbo sijalle jäätiin ja tuomarit oli taas niin hirveen muakvia minua kohtaan... No elämä on. Tämäkin harrastus kasvattaa luonetta ja on varmasti osasyy miksi vielä heilun tään maailman ja todellisuuden puolella...

Kun ei aina voita, oppii iloitsemaan niistä pienistä ilon aiheista. Oppii näkemään asioita aivan eri tavalla ja kestämään niitä pettymyksiä. Se kasvattaa luonetta. Mutta silti... välillä olisi mukava voittaa... edes joain pientä...

Kaipaus...

Mä en oo koskaa tajunni sitä että sanotaan kaipaavansa jotain niin että se sattuu... Oon aina ajatellu ettei kaipaaminen voi sattua kuin hiukan. Sisäistä. Eihän se fyysistä ole?

anteeks laatu. Tälläsena we♥it:ssa :)

Nyt tajuan. Kuuntelin vanhoja biisejä ja niistä tuli mieleen seiskan kässäntunnit. Osa mun seiskasta oli oikeesti ihanaa. Ja siitä on ainakin tullut ihanaa pienen pääni sisällä. Kaipaan sitä enemmän kuin koskaan osasun odottaa...

Muistin kuinka iskä oli ajanut minut ja parhaan kaverini talvella kouluun pikkuisella punaisella ford kaallamme (en tiedä miten se kirjoitetaan..) ja ajoi autolla miten sattui ja me nauroimme kippurassa kaverini kanssa takapenkllä ja pidimme kiinni ettemme olisi liikkuneet kauheasti.

Muistin tuon ja tunsin väännön vatsassani. Kaipasin noita aikoja. Kaipaan taas. Kirjoittaessani tuota, hymy nousi huulilleni ja halusin palata siihen hetkeen. Se sattuu ja tuntuu pahalla. Kaipuulla voi tappaa. Nyt tajuan sen.  Samalla se on ihana tunne. Samalla kamala. Kaipuu on kauhea. Miksi kaikki eil ole ikuista?

Tällänen mä oon vaikkakuinka taistelisin vastaan

Nää ihmiset täällä päin on vaan täynnä itseään. Ne luulee pyörittävänsä maailmaa ja määräävänsä milloin ihmiset puhuvat, hymyilevät - käyvät vessassa. Todellisuudessa, jos heidät heitettäisiin suurempiin kaupunkeihin he olisivat täysiä nollia. Heidät tallottaisiin maan rakoon ja itsetunto rutistettaisiin heistä ulos.

Koko sen ajan - jo reilun vuoden -  olen ollut nääiden ihmiset tossun alla. Yrittänyt miellyttää ihmisiä jtka ovat tehneet kaikkensa minut tuhotakseen, minun kiusakseni. He ovat haukkuneet kaikkea mitä olen, ja sitten olen uskollisesti yrittänyt muuttaa itseäni ja tapojani.

Vasta nyt, mä alan tajuta että se muiden mielistely ei johda mihinkään. Nyt mulla on viimeinkin hiukan rohkeutta sanoa vastaan, olla oma itseni.

Vaikka tiedänkin että pojat eivät tykkää siitä, olen muille tytöille vain typerä hikettäjä. En ole heille oma itseni. Vain ystäväni näkevät minut hyppimässä seinillä ja nauramassa niin että varmasti koko rakennus kuulee.

Nytkin olen koko viikonlopun istunut kotona, syönyt, lukenut, pelannut pelejä. Vasten kaikkea mitä täkäläisten mielestä pitäisi tehdä. Pitäisi juodea ja juhlia, olla kokoajan kavereitten kanssa. Jos kaverit eivät asu edes samassa kaupungissa? Olen onnellinen yksin kotona. Piirtäen ja kuunnelen musiikkia. Niin on helppo ilmaista itseään. Jos osaisin tehdä lauluja, elämästäni tulisi hieno sellainen :-)

xoxo

Ali

Joskus herään kauniina

kuva we♥it

Oikeesti se on aika säälittävää. Että mä oikeesti toivon että kun mä kolmen vuoden päästä herään, oonki kaunis. Kaikkihan muuttuu ajan myötä. Joten miks mustakin ei voi tulla kaunis sillon? Se on naurettavaa, tiedän. Mutta niin mä toivon. Toivon että aikuisina ihmiset eivät ole niin ulkonäkö riippuvaisia. Ihmisen sisälläkin on jotain, käykää vain katsomassa ;-)

xoxo

Ali

Lapsuus on maa josta ei halua lähteä koskaan pois

Miksi monilla on niin kiire aikuistua? Lähteä, irrottautua pois siitä pehmeästä hattara maailmasta jossa lapsena elämme? Sieltä haluaa pois, unelmoi siitä että kasvaa isoksi. Ja sitten isona tajuat että silloin oli paljon helpompaa... Kaipaa niitä barbi leikkejä ja päiväkoti päiviä. Kaipaa aikaa jolloin suurin ongelma oli se että barbin mekko ratkesi ja päiväkodissa piti nukkua päivä unet. Pojissa oli vain poikabakteereita ja jokainen halusi olla prinsessa.

Nytkin nukuin yöni taas mummini sohvalla. Vanhemmat on muualla. Muistelin millaista oli nukkua veljen kanssa mummin ja vaarin sängyllä. Kuinka ihanan pehmoinen ja hyvän tuoksuinen se oli ollut. En halunnut koskaan nousta siitä pois. Meille luettiin jotain mummini kaverin kirjoittamia joutsen satuja lehdestä. Keräsimme ne kaikki talteen. Ne ovat vieläkin siinä sinisessä kansiossa. Kaipaan sitä aikaa kuolakseni, mutta nuoren ylpeys ei anna periksi. Toivon että jokupäivä vielä kehtaan sanoa että haluan nukkua siinä sängyssä ja lukea ne tarinat uudelleen.

xoxo

Ali

Enhä mä saa koskaa hajota, mähän oon mä

Mun elämä ei oo ollu helppoo viimiseen vuoteen. Ja niiden arpien takii mun koko loppuelämä ei ikinä tuu olee helppoo. Just ku luulee et ne arvet on parantunu, niist tulee vahvoja ja pysyy kiinni. Ne ei kestäkkää. Murtuu. Kukaan ei ymmärrä, mä en haluu kenenkään ymmärtävän. Peittelen sitä kaikille. Chatissa se on ihan liian helppoakin...

Kun istuu yksin tietokoneen ruudun edessä, kuulee sitä samaa mitä viimeiksikin ja murtuu. Itkee ja haluaa poistua. istua maahan ja itkeä ilman että kukaan huomaa. Sulta kysytään että suututko sä, vastataan että et. Niinhän aina sanotaan. Sä oot se joka kestää kaiken ja hymyilee vaan. Jos joskus vastaan kävelee ihminen joka näkee tän kovaksi kasvaneen kuoren läpi - tervetuloa.

Itkin tällä tuolilla. Ajattelin että en saa hajota. Keksin tekosyyn toisensa prään, jonka selitän toiselle ja taas toiselle ihmiselle. He uskovat. Se helpottaa ja ahdistaa. Kukaan ei huomaa mitä tapahtuu. Ketään ei tunnu kiinnostavan. Yhtäkkiä huomaat että kaikki kaverit katoaa. 

Muuttaminen ei oo koskaan helppoa. Kiusatuks tuleminen on yhtä helvettiä. Se kun luullaan että saa uusia ystäviä, kun todellisuudessa löytää vaan ihmisiä jotka uskoo paskaa sinusta ja talloo sinut maanrakoon, se murentaa sisintä kuin keksiä.

On helppo esittää ja elää unelmissa, mutta se tappaa kun unelmista on tulossa totta ja ne tuhotaan. Kun ei halua itkeä, kun ei voi sille mitään.

Odotin nytkin että äiti lähtee ulos. Pidin kyyneleet tasan niin kauan sisälläni. Kun jäin yksin... Itkin. Itken vieläkin. Voin vain toivoa että pääsen pois, parempaan paikkaan. On se sitten tässä maailmassa tai jossain muualla...

xoxo

Ali

Joten call me maybe ;)

Joo, eli siel konsertis sit mun eteen ilmesty yhes vaihees poika joka näytti ihan Peetan näyttelijältä! :3 Ah että voi joku olla ihanan näkönen. Teki mieli tökkii sitä jolla et se kattois muhu :D En yleensä oo ulkonäkö riippuvaine, mut he c'moon oikeesti :3 Joten jos joku sit tietää pojan joka näyttää yllä olevalta ja on tietty suomalainen ni eiku sanoo sille et call me maybe ;)

xoxo

Ali

Pistä hyvä kiertämään

Vaikka mullakin on vaikeeta, vaikka en aina jaksa hymyillä ja olla positiivinen, on minusta ihanaa auttaa. Oltiin tässä kaverin kanssa katsomassa Elämä lapselle konserttia ♥ Ni video klipit joita näytetään niistä harvoista ja urheista, vahvoista ihmisistä :') Tuntuu siltä, että ite valittaa aivan liian vähästä... Toisaalta, eihän ne itsemurhatkaan mitään pikkusia ole...

No katsoo asiaa miltä kannalta tahansa, musta on ihana auttaa ♥ Noilla keikoilla on aina ihan järjettömän hyvä meninki ja hauskaa. Permannolla on viel sit kaks kertaa parempi meininki ;D ja kaiken lisäks siel oli ihan törkeen söpö poika :3 Aws... Oliko kukaan katsomassa? Tai kattoiko joku televiisiosta? :D 

xoxo

Ali