Mä en oo koskaa tajunni sitä että sanotaan kaipaavansa jotain niin että se sattuu... Oon aina ajatellu ettei kaipaaminen voi sattua kuin hiukan. Sisäistä. Eihän se fyysistä ole?
 |
| anteeks laatu. Tälläsena we♥it:ssa :) |
Nyt tajuan. Kuuntelin vanhoja biisejä ja niistä tuli mieleen seiskan kässäntunnit. Osa mun seiskasta oli oikeesti ihanaa. Ja siitä on ainakin tullut ihanaa pienen pääni sisällä. Kaipaan sitä enemmän kuin koskaan osasun odottaa...
Muistin kuinka iskä oli ajanut minut ja parhaan kaverini talvella kouluun pikkuisella punaisella ford kaallamme (en tiedä miten se kirjoitetaan..) ja ajoi autolla miten sattui ja me nauroimme kippurassa kaverini kanssa takapenkllä ja pidimme kiinni ettemme olisi liikkuneet kauheasti.
Muistin tuon ja tunsin väännön vatsassani. Kaipasin noita aikoja. Kaipaan taas. Kirjoittaessani tuota, hymy nousi huulilleni ja halusin palata siihen hetkeen. Se sattuu ja tuntuu pahalla. Kaipuulla voi tappaa. Nyt tajuan sen. Samalla se on ihana tunne. Samalla kamala. Kaipuu on kauhea. Miksi kaikki eil ole ikuista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti